"Vaikka unohdan kaiken muun,

en unohda kevään ensimmäistä päivää."

 

Tuija Takalan selkorunossa (jonka alkua siteeraan yllä) tiiviistyy lämmin kesänodotus, muistot ja luopumisen haikeus. Vaikka moni asia unohtuu, keväät ja kesät säilyvät ja palaavat vuosi vuodelta. Viime vuonna ilmestyneen runokokoelman nimi on Kierrän vuoden. Kannattaa myös tutustua Takalan Kulttuuripohdintoja-blogiin,

"Kierrän vuoden -kirjassa on jokaiseen kuukauteen liittyvä valokuva. Jani Ahti on ottanut kuvia, joihin runojen lukija voi peilata tunnelmia, kokemuksia ja muistoja. Kuvat kertovat omia tarinoitaan; ne voivat liittyä runoihin tai poiketa toiseen suuntaan. Toivon, että runot ja kuvat ovat kimmoke jakaa ajatuksia. Siksi kirjan lopussa on keskustelun alkuun virittäviä kysymyksiä. Niistä ajatukset saavat karata omille teille. Vaikka näin: Miltä sinusta tuntuu lämmin tuuli keväällä?"

Istuimme eilen Elämäntalon lämpimällä parvekkeella lukemassa ja kuuntelemassa runoja. Takalalta mukanani oli vain muutama, koska halusin tällä kertaa kokeilla monia erilaisia. Aion kuitenkin keskittyä myöhemmin Takalan teokseen rauhassa yhden tai kahden asukkaan kanssa sohvalla istuskellen, koska minua kiinnostaa se, mitä hän kertoo runojen, kuvien ja keskustelun alkuun virittävien kysymyksien synnyttämistä ajatuksista.

Tällä kertaa ryhmämme oli edellisiä kertoja suurempi, mikä rajoitti yksittäisten osallistujien heittäytymistä pidempikestoiseen muistelemiseen. Asukkaita oli nyt mukana viisi ja omaisia yksi. Lisäksi runotuokioomme olivat tulleet tutustumaan projektikoordinaattori Mervi Leivo ja vapaaehtoistoiminnan ohjaaja Katri Kulmala Käpyrinteen palvelutalosta, Katrin tarina Säkkijärven polkasta oli erityisen mielenkiintoinen: tätä tuttua polkkaa soitettiin jatkosodassa Viipurin suojelemiseksi. Kun saatiin selville, että venäläisten käyttämät radiomiinat laukesivat tietyllä taajuudella, Yleisradion radioinsinööri keksi, että ne täytyy tukkia tarpeeksi monisointuisella ääniasteella. Niinpä yhdellä kanavalla soitettiin taukoamatta Säkkijärven polkkaa läpi syksyn ja talven 1941-42. Yleisradio sai kiukuista palautetta kuuntelijoita, jotka eivät tienneet polkan yhteydestä sotatoimiin, mutta ainakin Viipuri toistaiseksi pelastui.

Runot virittävät mielen muisteluun ja tarinointiin. Runotuokioomme osallistunut omainen kertoi, ettei ole koskaan kuullut erään pöydän äärellä istuneista rouvista juttelevan yhtä paljon - yleensä hän on lähes puhumaton. Nyt rouva tapaili haparoiden sanoja ja lauseita, pyrki lukemaan säikeitä Sanariihen runokorteista ja lausui keskustelun lomaan lyhyitä ajatuksenpätkiä keväästä. Ilman omaisen antamaa palautetta en olisi tiennyt, kuinka selkeästi runot kyseiseen osallistujaan vaikuttivat. Taide nostaa esiin jotain sellaista, mikä ei saa tilaa pesujen ja ruokailujen turvallisesti rytmittämässä kodin arjessa. Siksi en rajoittaisi runotuokioita vain "virkeiden" asukkaiden aktiviteetiksi vaan ottaisin mielelläni mukaan kaikenkuntoisia osallistujia.

Runotuokion jälkeen keskustelin Katrin ja Mervin kanssa siitä, kuinka tärkeää lukutaidon ylläpitäminen on. Moni muistisairas piilottaa hahmottamisen heikentymisen huonontuneen näön ja kuulon taakse, koska kasvojen menettämisen pelko on lukemista arvostavalla kansalla suuri. Lukutaitoa pitäisikin aktiivisesti ylläpitää, jotta se säilyisi mahdollisimman pitkään. Se, että pystyy itsenäisesti lukemaan lehdestä ainakin otsikot, on iso asia. Paikallislehtien lisäksi Selkosanomat olisi hyvä sijoitus kaikille hoivakodeille. Se ilmestyy kahden viikon välein ja on varsin edullinen: kestotilaus maksaa vain 21€ vuodessa.

Runoja lukiessa hahmotuskyvyn heikkoudet voi ohittaa kepeästi. Runon voi improvisida vapaasti, sanoja korvata uusilla. Luovasti keksityt sanatkin toimivat hyvin, ja yhden erityisen onnistuneen runolausunnan jälkeen osallistujamme sai iloiset aplodit koko ryhmältä.

Iso osa Sanariihen runokorttien runoista on syntynyt erilaisissa spontaaneissa runohetkissä niissä hoivakodeissa, joissa työskentelin ennen Sanariihen perustamista. Myrskystä kertova lyhyt tunnelmaruno kynäiltiin kahvipöydässä, kun ikkunan takana tuuli ja taivas paiskoi vettä. Katselimme ulos ja mietimme, millaisia myrskysanoja tulee mieleen. Seepiasävyisen kortin kuvassa enkeli katsoo merellä kallistuvaa laivaa: pyry/ myrsky/ myräkkä/ vihuri ja puhuri/ tuiverrus ja tuhuri// riipii raapii riitettä/ seestyy silpoo siipiä.

Runokorteissa on myös paljon runoja, joiden tarkoitus on naurattaa kuulijaa olematta kuitenkaan varsinaisesti vitsejä. Papiljotti-runoon liitty tarina, jonka avulla sanojen unohtumiselle voi nauraa. Kestosuosikki on vintage-tyylisellä naisen kuvalla varustettu: 

Älä lässytä

kun luet runoa

anna kahvia!

 

Luin myös muutaman runon ensi kuussa ilmestyvästä runokirjastani, Pohjan akan runoja. Omat runoni ovat sävyltään ja tyyliltään hyvin erilaisia kuin Sanariihen korttirunot tai Takalan selkorunot, mutta ne liikkuvat ikääntymisen teemojen ympärillä. Vapauden menettämisen pelko, muistisairaus ja omaisen osa ovat niissä vahvasti läsnä, mutta niin myös Kalevalan Louhen kohtalo. Ja kenties ripaus karjalaista runonlaulun perintöä, taikaa ja virvatulta.

Näiden sanojen myötä toivotan blogin lukijoille kaunista juhannusta, tunnelmallisia hetkiä juhannuskokon äärellä ja ihania yhdessäolon hetkiä. Tapaamme taas heinäkuussa!