Kypsä elokuu on saapunut, kesä on kauneimmillaan ja marjat punaisia, mustia. Tapiolan Muisti Centerissä vietettiin viime viikolla kesäjuhlaa, jossa kävin lausumassa runoja tuoreesta kokoelmastani, Pohjan akan runoja. Kirjaa voi tilata vaikkapa Sanariihen nettikaupasta (ensi viikosta alkaen) tai kysellä kirjastoista ja kirjakaupoista. Se on saatavilla myös suurimmista verkkokirjakaupoista.

Ensimmäinen arvio runokokoelmasta löytyy Kieltenopen kotiblogista. Minua kosketti se, että runoni toivat kirjabloggarin mieleen hänen vuonna 2004 kuolleen rakkaan isoäitinsä, joka rakasti puita hoivakodin ikkunan takana. Pohjan akan runot kertovat Kalevalan Louhesta, mutta ne liikkuvat myös dementiakodin arjessa, puhuvat muistista, muistoista ja omaisista, häilyvät ikuisuuden ja maallisen rajamailla.

Selkorunoja Pohjan akan runot eivät ole, mutta toimivat mille tahansa yleisölle. Muisti Centerin kesäjuhlissa soi myös Minja Pentin kaunis viulu ja Loviisa Viitasen upea jazzääni. Runot ja musiikki ovat sisaruksia, ne koskettavat samaa kohtaa ihmismielessä. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, sanojen ja sävelten voi antaa tulla ja mennä vapaasti.

Runous on itselleni rakas taiteenlaji. Musiikin voiman useimmat muistisairaiden parissa työskentelevät jo tuntevat, mutta moniko tietää, että runot toimivat samoin? Eläytyen esitettyinä ne viihdyttävät, naurattavat, koskettavat ja lohduttavat siinä missä laulukin.